Tänään juhlimme ympäri maailmaa sitä, että Vapahtajamme Jeesus Kristus on ylösnoussut. Halleluja! Olin pääsiäiskirkossa Itamissa. Heti kirkkoon saapuessani hämmästyin, kun eteen oli kannettu pöytä, joka oli täynnä isoissa kehyksissä olevia eri ihmisten kuvia. Kävi ilmi, että siinä on vuosien saatossa kuolleiden seurakuntalaisten kuvat. Jossain vaiheessa heidät kaikki esiteltiin ja kerrottiin miten heistä tuli aikoinaan kristittyjä. Taustalla oleva ajatus oli se, että nämä ovat jo päässeet perille. En kuitenkaan voi mitään sille suurelle vierauden tunteelle, mikä tulee kun vanhoja edesmenneiden ihmisten kuvia pidettiin esillä niin näyttävästi. Tässä maassahan ajatellaan niin, että myös kuolleet kuuluvat "perheeseen". Tämä on siis nimenomaan buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta nouseva ajatus. Buddhalaisuuteen kuuluu vainajien palvonta. Päivittäiset uhrit ja tietyin väliajoin toimitettavat menot (vielä vuosikymmenten jälkeen) kotialttarin äärellä takaavat sen, että vainaja pääsee perille sinne jonnekin...Sen takia mielestäni on tärkeää olla tosi varovainen, nimenomaan tässä maassa ja tässä kulttuuritaustassa siinä, miten esi-isiä muistellaan kristillisissä kirkoissa. Suuret edesmenneiden kuvat pääsiäisenä kirkossa voivat tietysti kertoa siitä, että he ovat Taivaan kodissa, mutta toisaalta mieleeni muistuu Raamatun lause "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa". Pastori kuitenkin onneksi julisti saarnassa kirkkaasti evankeliumia siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan Jeesukseen turvautuen uskallamme sekä elää, että myös jonain päivänä kuolla. Hän kantoi ristillä syntimme, kipumme ja sairautemme. Hän voitti kuoleman ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän - Halleluja!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tuuli Vihko kommentoi näin:
Heips Johanna! Luen nyt ensimmäistä kertaa blogiasi. Kiitos mielenkiintoisesta kuvauksesta japanilaisesta pääsiäisestä!
Ymmärrän hyvin, että tilanne herättää tuollaisia ajatuksia. Olen viime aikoina pohtinut tavallista enemmän kuolemaa ja sitä, miten on vaikeaa erota läheisistä ihmisistä, sekä ihmisen kuoleman hetkeä ja varsin aikoja vähän sitä ennen, jos tiedetään, että kuolema on tulossa.
On epäilemättä aikamoista tasapainoilua kristillisen uskon välittämisen ja toisaalta japanilaisten perinteiden välimaastossa. Itse sain kerran osallistua japanilaiseen houji-seremoniaan. Tilaisuus oli minusta kaunis ja toivoin, että meilläkin olisi enemmän mahdollisuuksia muistella kuolleitamme sielunmessujen muodossa. Tätä ei tietenkään pidä sekoittaa esi-isien palvontaan, mutta inhimilliseltä kannalta se helpottaisi ikävää.
Post a Comment