Siunattuna matkassa

Kesäkuussa kävin kahden viikon visiitillä Suomessa. Syy Suomessa käyntiin oli lähetiksi siunaaminen, jonka piispa Mikko Heikka toimitti Kylväjän kesäpäivillä Kauniaisissa Suomen Raamattuopistolla 19.6.2010. Minut ja seitsemän muuta uutta lähettiä siunattiin lähetystyöhön.

Aivot narikassa

Joihinkin juttuihin tässä maassa mun on erityisen vaikea sopeutua. Yksi niistä on se, että oma ajattelu ei aina tunnu olevan kovinkaan korkealle arvostettua. Bussissa hoetaan koko ajan, että nyt tämä lähtee liikkeelle, nyt tämä pysähtyy, varo askelmaa, kun astut bussista, kaiva bussikortti esille ajoissa jne. jne...Tauoton nauhuri siis pyörii. Se tietysti on hyvä asia, että seuraava pysäkki ilmoitetaan, mutta nuo muut asiat luulisi ihmisten kykenevän ajattelemaan itsekin.

Tänään oli kielikoululla orientaatiopäivä. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kun sääntöjä alettiin käydä läpi: Annettiin ohjeita siitä, että tunnilla ei saa nukkua, syödä purkkaa eikä pitää hattua päässä. Niin ja jos joku on sinulle ystävällinen, pitää sanoa kiitos. Iloksemme myös poliisisetä kävi selostamassa millä puolella pitää laukkua pitää, jotta olisi pienempi todennäköisyys joutua ryöstön uhriksi. Näillä mennään. Kulttuurishokki valtaa alaa...

Ihmettelyä pääsiäisjumalanpalveluksessa

Tänään juhlimme ympäri maailmaa sitä, että Vapahtajamme Jeesus Kristus on ylösnoussut. Halleluja! Olin pääsiäiskirkossa Itamissa. Heti kirkkoon saapuessani hämmästyin, kun eteen oli kannettu pöytä, joka oli täynnä isoissa kehyksissä olevia eri ihmisten kuvia. Kävi ilmi, että siinä on vuosien saatossa kuolleiden seurakuntalaisten kuvat. Jossain vaiheessa heidät kaikki esiteltiin ja kerrottiin miten heistä tuli aikoinaan kristittyjä. Taustalla oleva ajatus oli se, että nämä ovat jo päässeet perille. En kuitenkaan voi mitään sille suurelle vierauden tunteelle, mikä tulee kun vanhoja edesmenneiden ihmisten kuvia pidettiin esillä niin näyttävästi. Tässä maassahan ajatellaan niin, että myös kuolleet kuuluvat "perheeseen". Tämä on siis nimenomaan buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta nouseva ajatus. Buddhalaisuuteen kuuluu vainajien palvonta. Päivittäiset uhrit ja tietyin väliajoin toimitettavat menot (vielä vuosikymmenten jälkeen) kotialttarin äärellä takaavat sen, että vainaja pääsee perille sinne jonnekin...Sen takia mielestäni on tärkeää olla tosi varovainen, nimenomaan tässä maassa ja tässä kulttuuritaustassa siinä, miten esi-isiä muistellaan kristillisissä kirkoissa. Suuret edesmenneiden kuvat pääsiäisenä kirkossa voivat tietysti kertoa siitä, että he ovat Taivaan kodissa, mutta toisaalta mieleeni muistuu Raamatun lause "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa". Pastori kuitenkin onneksi julisti saarnassa kirkkaasti evankeliumia siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan Jeesukseen turvautuen uskallamme sekä elää, että myös jonain päivänä kuolla. Hän kantoi ristillä syntimme, kipumme ja sairautemme. Hän voitti kuoleman ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän - Halleluja!

Ensitunnelmia Japanista

Olen jahkaillut, että yritänkö elvyttää blogin kirjoittamisen vai en. Päädyin lopulta kuitenkin siihen, että laitan tänne ainakin silloin tällöin ajatuksiani ja kokemuksia elämästä täällä Japanissa.

Ensimmäinen työkauteni Kylväjän lähetystyöntekijänä täällä Japanissa on siis alkanut 16.3.2010. Tänään kiirastorstaina täällä Kobessa taivas on harmaa ja vettä sataa. Lämmintä on kuitenkin 15 astetta. Se on positiivista, nimittäin ensimmäiset reilut kaksi viikkoa, jotka olen täällä ollut, olen palellut lähes jatkuvasti. Sisälläkin lämpötila on laskenut öisin lähelle 10 astetta. Toki minulla on täällä kaasu- ja kerosiinilämmittimiä, mutta ne eivät ole mitään suomalaiseen keskuslämmitykseen verrattuna eikä niitä voi pitää päällä öisin. Erehdyin kuvittelemaan, että talvi ja palelu ovat takanapäin, kun saavuin Japaniin, mutta kaikki mukaan ottamani villapaidat, -takit ja -sukat ovat olleet paljon ahkerammassa käytössä kuin Suomessa. Täällä kylmyyttä ei pääse pakoon ja kosteus lisää kalseutta. Mutta kalenteri näyttää jo huhtikuuta joten lämpimämmät kelit lähestyvät koko ajan.

Monet ovat kyselleet minulta joko olen aloittanut varsinaisen työn. Joudun aina hetken aikaa asiaa miettimään. Jos sillä tarkoitetaan työskentelyä jossain seurakunnassa, niin en. Ensimmäinen vuosi on lähinnä opiskelua. Lähetystyöntekijä on kuitenkin lähetystyöntekijä koko ajan - eläminen kristittynä ja ihmisten kohtaaminen milloin missäkin on lähetystyötä. Siinä mielessä olen. Yhtenä päivänä olin pyöräostoksilla ja juttelin pitkään vanhan pyöräkauppiaan kanssa, joka oli pitänyt liikettään Kobessa jo 53 vuotta. Hän kyseli, mitä täällä teen ja kun kerroin, hän myös kysyi missä kirkossa käyn. Kysyin häneltä, onko hän koskaan käynyt kirkossa. Ei ollut. Rohkaisin joskus menemään. Siihen taisi vain hymähtää jotakin. Ei vaikuttanut kovin innokkaalta. Mutta aion kyllä joskus käydä häntä moikkaamassa!

Sopivan kielikoulun etsiminen on ollut varsin ongelmallista. Pohdiskelujen jälkeen olen päätynyt aloittamaan opiskelun ensi viikolla Toyo Japanese Collegessa. Heti ensimmäisenä päivänä on tasotesti, jonka mukaan ryhmät jaetaan. Opiskelijoista suurin osa on aasialaisia. Opiskelua on tiiviisti maanantaista perjantaihin. Saa nähdä millaiseksi tuo koulu osoittautuu. Menen ensin sinne yhdeksi lukukaudeksi ja jos se osoittautuu hyväksi, niin sitten jatkan siellä myös syksyn.

Lisäksi minulle on annettu tutustumisseurakunnaksi Itami. Toisin sanoen osallistun siellä sunnuntaisin jumalanpalveluksiin ja tutustun seurakuntalaisiin. Ainakaan aluksi ei siellä mitään vastuita ole. Nyt tulevana lauantaina on suomalaisten pääsiäiskirkko Nishinomiyassa. Kiva päästä kuulemaan pääsiäisen ilosanomaa omalla kielellä: "Halleluja tulkaa katsomaan, Hän ei ole enää täällä. Halleluja soikoon maailmaan, Hän ylösnoussut on!"

Siunattua pääsiäistä sinulle!

Leireilyä, ratsastusta ja hyvää uutista

Säännöllisen epäsäännöllinen blogin kirjoittaminen jatkuu pitkän tauon jälkeen...Lähetysyhdistys Kylväjän lähetyskurssi päättyi virallisesti nyt kesäkuun alussa. Takana on mielenkiintoinen kevät lähetyksen parissa. Aika näyttää onko minun paikkani lähetyskentällä vai täällä koti-Suomessa. Juhannusta edeltävän viikon sain olla Kylväjän ja Suomen Raamattuopiston järjestämällä lastenleirillä Vuokatinrannassa. Toimin leirillä musiikki-vastaavana, eli organisoin yhteismusisoinnit bändeineen ja lauluineen ja toimin tietysti muissakin hommissa leirillä - mm. bengalin opettajana lähetysrasteilla! Ylitin myös itseni menemällä ratsastustunnille! Olen jo monena vuonna ajatellut, että haluaisin joskus ratsastaa, kun en ole koskaan edes ollut hevosen selässä. Nyt sitten pääsin ratsastustunnille ja nautin kovasti itseni voittamisesta ja siitä, että sain hevosen välillä tottelemaan! Kaiken kaikkiaan nautin leirillä olosta todella paljon ja tuli sellainen olo, että kunpa voisin jatkossakin olla työssä, jossa voin kertoa evankeliumia tavalla tai toisella. Oma tulevaisuus on kaiken kaikkiaan aika avoin, rukoillen tahtoisin kulkea päivä kerrallaan ja koittaa olla aina täysipainoisesti sillä paikalla, joka milloinkin annetaan. Mutta parasta on kyllä päästä kertomaan HYVÄÄ UUTISTA, olipa se sitten Suomessa tai kauempana...

We did it yeayeayeaaaa!!!

I have to inform all of you my readers (from 0 to 1 person maybe..) that we actually did run the extreme halfmarathon last weekend! We were so proud of ourselves. Somebody said that it's really miehekäs suoritus, but I would say it was more girl power;) First 17 kilometers were fine, but after that it was pure fight. " It won't take long anymore, one more ylämäki (uphill??) and one more and one more... " My running buddy Veera said that I got quite quiet during the last 3 kilometers and her words like " What if this was marathon, we would be only half a way, think about that.." were not really comforting and she understood to be quiet:-) Well when she had hard times and she said something like "Doesn't feel too good.." I answered saying, ofcourse it doesn't, come on we've run 2 hours...so probably there wasn't too much empathy either. Well afterwards we got plenty of good laughs about our communications during the race... I really rcommend this, it's fun in a weird way:)

Hösten kommer...

Syksy on tullut Suomeen ja sen myötä mullakin alkanu uudenlainen arki. Aloitin siis Itä-Aasian tutkimuksen opiskelut. Pääsin maisteriohjelmaan, eli pääsen aloittamaan suoraan syventävistä opinnoista ja opinnot pitäisi saada suoritettua kahdessa vuodessa. AAKKL eli Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitos on tosi pieni. Uusia opiskelijoita koko laitokselle otettiin tänä vuonna alle 30. Ja maisterivaiheesta aloittavia on mun tietääkseni ja lisäkseni vain yksi poika, joka on opiskellut Lontoossa klassista kiinaa! Oli hyvin hauskaa olla laitoksen esittelytilaisuudessa ja nähdä toinen toistaan omaperäisempiä opettajia. (Osa kieltämättä näytti siltä, että eivät ole hieroglyfien lisäksi paljon muuta viimeiseen 40 vuoteen nähneet;)). Sääliksi kävi myös assyrologian opettajaa, joka kyseli onko täällä yhtään uutta pääaineopiskelijaa - ai ei...entä sivuaine...ai ei. Voi parka. Toisaalta kovaa on myös joillain opiskelijoilla, kun kuulemma joka vuosi ei välttämättä voida tarjota opetusta esim. egyptologiassa...

Itä-Aasian tutkimus on tuolla kaikista suosituinta. Johtuu kenties anime, manga ym. buumista Suomessakin. Taisin olla ainut koko porukassa, joka ei harrasta japanilaista sarjakuvaa...vähän ehkä ihmettelee joidenkin motiiveja lähteä japania opiskelemaan. No tietysti ehkä se kiinnostus on laajemmin Japania kohtaan. Se ainakin olisi toivottavaa. Kävi ilmi, että mun ei tarvitse tehdä varsinaisesti mitään japanin kielen kursseja enää. Sen sijaan kulttuuria, historiaa, yhteiskuntaa ym. kyllä. Olen myös kurssilla, jossa luetaan japanilaisten feministien tekstejä! Opettaja oli aikonut pitää kurssin englanniksi, mutta koska kaikki (5!!) siellä olevat osaavat japania, niin se pidetään nyt japaniksi. Olen oikein tyytyväinen siihen, että saan vähän kanji-benkyouta, vaikka vähän meneekin ohi jotkut jutut. Niin ja en niin erityisen kiinnostunut feminismistä ole, mutta koska se oli toinen niistä kahdesta varsinaisesta syventävien opintojen kursseista, joita tänä syksynä tarjotaan, niin ei viitsi jättää pois...Uusin ja hauskin opiskelujuttu on korean peruskurssi! Syventäviin kun voi sisällyttää toisen itä-aasialaisen kielen alkeet. Rakenteissa on onneksi samankaltaisuuksia japanin kanssa, vaikka kirjoitus onkin erilaista ja sanastokin kai pääasiassa eroaa.

Opiskelu kaiken kaikkiaan tuntuu niin relalta työhön verrattuna. Kauan eläköön köyhyys ja VAPAUS!! (No käyn aina välillä sijaistelee Ymmerstassa, niin ei aivan toisen ammatin arki unohdu ja on se välttämätöntäkin, jotta saan leipää pöytään:))