Monday, June 23, 2008

Leireilyä, ratsastusta ja hyvää uutista

Säännöllisen epäsäännöllinen blogin kirjoittaminen jatkuu pitkän tauon jälkeen...Lähetysyhdistys Kylväjän lähetyskurssi päättyi virallisesti nyt kesäkuun alussa. Takana on mielenkiintoinen kevät lähetyksen parissa. Aika näyttää onko minun paikkani lähetyskentällä vai täällä koti-Suomessa. Juhannusta edeltävän viikon sain olla Kylväjän ja Suomen Raamattuopiston järjestämällä lastenleirillä Vuokatinrannassa. Toimin leirillä musiikki-vastaavana, eli organisoin yhteismusisoinnit bändeineen ja lauluineen ja toimin tietysti muissakin hommissa leirillä - mm. bengalin opettajana lähetysrasteilla! Ylitin myös itseni menemällä ratsastustunnille! Olen jo monena vuonna ajatellut, että haluaisin joskus ratsastaa, kun en ole koskaan edes ollut hevosen selässä. Nyt sitten pääsin ratsastustunnille ja nautin kovasti itseni voittamisesta ja siitä, että sain hevosen välillä tottelemaan! Kaiken kaikkiaan nautin leirillä olosta todella paljon ja tuli sellainen olo, että kunpa voisin jatkossakin olla työssä, jossa voin kertoa evankeliumia tavalla tai toisella. Oma tulevaisuus on kaiken kaikkiaan aika avoin, rukoillen tahtoisin kulkea päivä kerrallaan ja koittaa olla aina täysipainoisesti sillä paikalla, joka milloinkin annetaan. Mutta parasta on kyllä päästä kertomaan HYVÄÄ UUTISTA, olipa se sitten Suomessa tai kauempana...