Aivot narikassa

Joihinkin juttuihin tässä maassa mun on erityisen vaikea sopeutua. Yksi niistä on se, että oma ajattelu ei aina tunnu olevan kovinkaan korkealle arvostettua. Bussissa hoetaan koko ajan, että nyt tämä lähtee liikkeelle, nyt tämä pysähtyy, varo askelmaa, kun astut bussista, kaiva bussikortti esille ajoissa jne. jne...Tauoton nauhuri siis pyörii. Se tietysti on hyvä asia, että seuraava pysäkki ilmoitetaan, mutta nuo muut asiat luulisi ihmisten kykenevän ajattelemaan itsekin.

Tänään oli kielikoululla orientaatiopäivä. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kun sääntöjä alettiin käydä läpi: Annettiin ohjeita siitä, että tunnilla ei saa nukkua, syödä purkkaa eikä pitää hattua päässä. Niin ja jos joku on sinulle ystävällinen, pitää sanoa kiitos. Iloksemme myös poliisisetä kävi selostamassa millä puolella pitää laukkua pitää, jotta olisi pienempi todennäköisyys joutua ryöstön uhriksi. Näillä mennään. Kulttuurishokki valtaa alaa...

Ihmettelyä pääsiäisjumalanpalveluksessa

Tänään juhlimme ympäri maailmaa sitä, että Vapahtajamme Jeesus Kristus on ylösnoussut. Halleluja! Olin pääsiäiskirkossa Itamissa. Heti kirkkoon saapuessani hämmästyin, kun eteen oli kannettu pöytä, joka oli täynnä isoissa kehyksissä olevia eri ihmisten kuvia. Kävi ilmi, että siinä on vuosien saatossa kuolleiden seurakuntalaisten kuvat. Jossain vaiheessa heidät kaikki esiteltiin ja kerrottiin miten heistä tuli aikoinaan kristittyjä. Taustalla oleva ajatus oli se, että nämä ovat jo päässeet perille. En kuitenkaan voi mitään sille suurelle vierauden tunteelle, mikä tulee kun vanhoja edesmenneiden ihmisten kuvia pidettiin esillä niin näyttävästi. Tässä maassahan ajatellaan niin, että myös kuolleet kuuluvat "perheeseen". Tämä on siis nimenomaan buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta nouseva ajatus. Buddhalaisuuteen kuuluu vainajien palvonta. Päivittäiset uhrit ja tietyin väliajoin toimitettavat menot (vielä vuosikymmenten jälkeen) kotialttarin äärellä takaavat sen, että vainaja pääsee perille sinne jonnekin...Sen takia mielestäni on tärkeää olla tosi varovainen, nimenomaan tässä maassa ja tässä kulttuuritaustassa siinä, miten esi-isiä muistellaan kristillisissä kirkoissa. Suuret edesmenneiden kuvat pääsiäisenä kirkossa voivat tietysti kertoa siitä, että he ovat Taivaan kodissa, mutta toisaalta mieleeni muistuu Raamatun lause "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa". Pastori kuitenkin onneksi julisti saarnassa kirkkaasti evankeliumia siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan Jeesukseen turvautuen uskallamme sekä elää, että myös jonain päivänä kuolla. Hän kantoi ristillä syntimme, kipumme ja sairautemme. Hän voitti kuoleman ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän - Halleluja!