Thursday, July 19, 2007

Jälleen Japanissa


On jo yli kuusi vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran astuin Japanin maaperälle. Jollain se maa valloitti minut ja arvasin palaavani sinne myöhemminkin. Ja jo silloin toivoin, että jonakin päivänä tulisin sinne lähetystyöhön. 2003 vietin pari kuukautta jälleen Japanin suomalaisella koululla ja tein silloin gradun matkalaukkulasten Suomeen paluu prosessista. Kuvassa maisema Jasukolta.




2004-2005 oli vuorossa vaihtarivuosi Kandan yliopistossa. Sinä vuonna opin paljon japania, koska opiskelu oli tiivistä, kontaktitunteja pienissä ryhmissä (max. 12 opisk.) lähes 25 joka viikko. Kielitaidon lisäksi vuoden aikana tutustui toisiin vaihtareihin ympäri maailmaa ja tietysti japanilaisiinkin. On yllättävää kuinka hyviä ystävyyssuhteita sen vuoden aikana syntyi. Seurakuntayhteys oli myös tosi tärkeää. Oli ilo, kun löysimme kämppikseni Johannan kanssa luterilaisen kirkon läheltä meitä. Kuvassa kämppikset (Johannat ja kiinalainen Renee)




Tänä kesänä tein kolmen viikon lomamatkan Japaniin. Koska minulla oli turistiviisumi, niin kerrankin pääsin hyödyntämään Japan railpassia ja matkustinkin monta tuhatta kilometriä luotijunilla ja välillä vähän hitaammillakin. Varsinainen turistiosuus painottui Hokkaidon reissuun. Tässä muutamia kuvia Hokkaidolta (Japanin pohjoisin pääsaari).

Hakodatessa päivällä ja illalla.







Asahidake-tulivuori, jolle kiipesin yhdessä
hollantilaisen reissaajan kanssa.

No comments: